Pohjoinen Kuri

Pian on kulunut kahdeksan vuotta siitä kun joukko nuoria miehiä kokoontui Dahlin kiinteistölle, vanhalle rakettitehtaalle Tuusulanjärven pohjoisella suistoalueella. Tarkoituksena oli soittaa arvaamatonta ja äänekästä musiikkia. Niin myös tehtiin. Vuosien varrella julkaistiin viisi kehuttua omakustannetta ja soitettiin joitain kymmeniä keikkoja. Välillä oli hiljaisempia aikoja ja osa miehistä jäi matkan varrelle mutta uusia saatiin tilalle eikä meininki suostunut hiipumaan kokonaan missään vaiheessa.

Pohjoinen Kuri: Kuva: Joonas BrandtPohjoinen Kuri: Kuva: Joonas BrandtNyt suiston suurmiehet ovat taas mukana kuvioissa ja heillä on esittää parhaat kappaleensa koskaan. Vanha ohjelmisto on jätetty rauhaan ja tehty kokonaan uusi, parempi. Musiikki on edelleen äänekästä ja arvaamatonta. Se kulkee kuin juna joka pysähtyy välillä asemille ja ottaa kyytiinsä urkureita ja avaruuskohinaa samalla kun jättää pois jo esitettyjä kappaleita ja tyhjiä pulloja. Tämän junan pääteasema ei ole kenenkään tiedossa ja raide vaihtuu äkkiä. Hätäjarruja ei ole.

Pitkän linjan puurtaminen on tuonut Pohjoiselle Kurille kypsyyttä ensimmäisen pitkäsoiton julkaisulle jota parhaillaan työstetään. Yhtyeen luottomiehenä studiossa on toiminut tuottaja Aku Rannila. Äänityksissä ja etenkin tuotannossa on käytetty vain luontaisia aromeja ja hieman kiellettyjä lisäaineita. Rokkibändi ei soita koneiden tahdissa eikä vahdi vireitä koko ajan mittareilla. Päälleäänitykset on jätetty mahdollisimman vähiin. Soittohuoneet pidettiin kylminä jotta bändi soittaisi tiukemmin. Ensimmäinen single julkaistaan 27.2 cd- ja digimuodossa. Pitkäsoitto saapuu maan kamaralle 2.4.2008 [KORJAUS: Niinhän sitä luultiin. Julkaisupäivää on nyt siirretty painoteknisten ongelmien vuoksi, uusi julkaisupäivä on 23.4.2008]. Sanomattakin on selvää, ettei tämä jää tähän.

Levynteon etenemistä voit seurata täältä: http://kypara.net/beta/blogit/suistonsuurmiehet

Lisää orkesterista:
www.pohjoinenkuri.com
www.myspace.com/pohjoinenkuri